Tunturisatu

Pohjolan yössä kerran, löysin mä ystävän
Luonani hetken verran, toivoin mä viipyvän
Katseensa kirkas loisti, kuin tähdet Pohjolan nuo
Pohjolan yössä kerran, lempemme syttyi tuo

Pohjolan työtä kerran, ystäväin lähti pois
Luulin vain hetken verran, siellä hän viipyä vois
Tunturin tuolle puolen, tie minun ystäväin vei
Tunturin tuolta puolen, palannut konsaan ei

Tunturitietä illoin yksinäin kuljeksin
Armastain muistan, muistan ja uneksin
Jospa hän saapuis kerran, tunturipolkua näin
Kulkisi hetken verran, kanssani vielläin